Pisarat

Kyyneleet ja sadepisarat, siinä ne oli vierekkäin mun poskilla. Molemmat muodoltaan samanlaisia, mutta kuitenkin niin erilaisia, ihan kuin me kaikki. Sadepisarat ovat peräisin ympäristöstä, kyyneleet tunteista, sisältä. Sateelta voi päästä suojaan, mutta kyyneleitä ei kannata juosta karkuun. Ennemmin tai  myöhemmin tukahdutetut tunteet puskevat pintaan, yleensä vielä pahempina. Monesti suru muuttuu vihaksi, pettymys katkeruudeksi, epäonnistuminen kateudeksi... Onneksi olen omat tunteeni pystynyt käsittelemaan viihdoinkin, niiden muuttamatta muotoa ainakaan toisia vahingoittavaksi. Olen purkanut pahaa oloani itsetuhoisuuteen, mutten koskaan ikinäikinä ole halunnut satuttaa toista tai kaataa huoliani muiden niskaan, eikä mulla ole edes oikeen ollut ketään kenelle puhua, sillä äiti on tuntunut aivan liian läheiseltä henkilöltä, eikä mulla ole kuin muutama ystävä, joita näen harvoin. Musta on tuntunut ettei kukaan voi ymmärtää mua, enkä mä ole halunnut puhua ihmisille, jotka tuskin ymmärtää mua. Mulla ei ole ikinä ollut tarvetta rakentaa mitään järjetöntä kaveripiiriä, muutama ikuinen timantti riittää.

Tää on surullisten ihmisten lähiö. Samat spurgut u2:ssa, samat mammat kassoilla, samat kerjäläiset ostarilla, alle 15 vuotiaita hengaamassa alkoholin ja röökin voimalla keskellä viikkoa, paljon ulkomaalaisia, paljon nuoria joiden tulevaisuus on tiedossa, paljon surullisia kasvoja. Tuntui, ettei mikään ollut muuttunut. Kaikki kuten 4 vuotta sitten, kunnes huomasin, että en kuitenkaan ajattele lähes mistään samoin kuten ennen. Tuntuu pahalta, kun ei voi auttaa ihmisiä, joilla on selkeesti paha olla, ja ei en todellakaan ole mikään JEESUSTELIJA!?!?! viimeeks kun mä asuin täällä mulla oli tapana potkasta yhen kerjäläisen kuppi nurin, mutta tänää annoin sille kolikon ja salaa toivoin, että kumpa muutkin jaksaisi taistella elämästään. Ennen mua ei vittuakaan liikuttanut muiden elämät kunhan en omalla toiminnalla pahenna heidän elämää, nyt asia on toisin, on ollut jo hetken. Kerran eräs vanhus aiheutti hirveen  ruuhkan valintatalossa ja se oli todella pahoillaan siitä, mutta kaikki asiakkaat olivat todella närkästyneitä turhasta viivytyksestä, musta taas tuntu todella pahalta sen mummon puolesta... ja kaiken lisäks mietin vielä kotona miten pahalta siitä oli tuntunut ja rupesin itkemään ?!?! Ajattelin käydä vaarin haudalla viikonloppuna, oon käynyt siellä viimeeksi 15 vuotiaana.

Vesipisaroiden pyyhkiminen kasvoilta on helpompaa kuin kyynelten, muttei sekään aina onnistu. Itse olen viimeiset 5 vuotta juossut sadetta karkuun voiden silti pahoin eri ympäristöissä, kuten sanottu lähdin jopa toiselle puolelle maapalloa sadetta karkuun, kunnes tajusin, että pisaroiden seassa oli kyyneliä. Välillä tuntui, että olen hullu kun mikään ei tunnu miltään. Mulla oli eksäni kanssa merenranta-asunto, koira, auto ja kaikki näiennäisesti ok, mutten silti tuntenut mitään, en ainakaan mitään positiivista. Muutin Australiaan yksin vuodeks ja me erottiin, en edelleen tuntenut mitään paitsi kaaosta, tulin takasin ja edelleen sama juttu. Vietin näennäisesti elämäni välivuoden juhlien,sekoillen ja matkustellen riskejä ottaen. Hey camooon kuka ostaa pelkän menolipun Ausraliaan ja pääsee maihin 300 dollaria taskussa ilman paluulippua, no mä tietty. Onneksi yks mun pomo osti säälistä mulle paluulipun Suomeen kun se tarvitsi työntekijän, joka pystyis ratsastaa kaikkia hevosia. Onneks joillain henkilöillä on edelleen sydän tallella kovasta kuoresta huolimatta. Olen ikuisesti kiitollinen, ja ilman tätä hyväsydämistä pomoa mä en olis tavannut Tonia. Oli kyllä hullua tulla Suomeen päivän varoitusajalla, 5:llä vaihdolla ja lentoihin meni kaikkineen 48h, mut hei mä selvisin. Olen käynyt 7 eri koulua ja muuttanut 11 kertaa elämäni aikana, en ole kuulunut minnekkään. Alotin lukion Hämeenlinnassa, tanssin vahat Vantaalla, mutta kirjoitin ylioppilaaksi Turusta, kertoo varmaan jotain.

Jos pahoinvointi johtuu sateesta, eli ympäristöstä, yleensä maiseman vaihto auttaa tai ainakin helpottaa asiaa, mutta muutama kyynel, joita ei edes välttämättä huomaa sadepisaroiden seasta, saattaa muuttaa koko homman. Kyyneliä tulee lisää sitämukaa kun niitä pyyhkii, niin kauan kunnes niiden aiheuttaja nujerretaan ja se on jo oma tarinansa. Olen omat asiani saanut hieman selkeämmäksi kun olen löytänyt henkilön, jolle vuodattaa ne kaikki kyyneleet. Mun mielestä itkeminen ei ole heikkoutta, musta kyyneleet on kauniita, ne kertoo siitä että tuntee ja tunteden myöntäminen on pelkkää rohkeutta, olkoot ne mitä tahansa; pelkoa,rakkautta,iloa,surua,ahdistusta... Jokainen itketty kyynel sisältää tarinan menneisyydestä(hyvin harvoin itketään asioita ns etukäteen). Jokainen itketty kyynel jonka toiselle vuodattaa tulee kuulluksi, tavallaan tarina saa kuulijan.

 Mä olen vasta matkani alussa, mutten enään usko että mun matkalla olis semmosta vuorta, jota en vois ydessä oikeiden ihmesten avulla ylittää. Eihän sitä koko hommaa voi muiden niskaan kaataa, mutta sekin jo auttaa, että on joku ottamassa koppia vuoren juurella jos sattuu ote lipsumaan, joku joka kanta sua reppuselässä jos väsyt ja joku, jonka olkapäille kavuta ja kurottaa sen viimeisen harppauksen yli huipulle.Nää on sellaisia tekoja, joihin pystyvät vaan henkilöt jotka susta oikeesti välittää ja rakastaa. Sillon kun on yksin paskana luovuttamassa, ne on ne rakkaimmat jotka auttaa kaikesta yli.

Oikeesti musta tuntuu, että oon ainut joka nauraa mun jutuille. Esim nää pikkumodaukset mun ja Tonin ekoista kuvista jaksaa vaan naurattaa mua kerta toisensa jälkeen :D oon muutenkin hirvee jäynä jos vaan oon tasapainosempi ja kehittelen kaikkea muiden menoksi. Yleensä raiskaan Tonin facea, kerran kirjottelin sen kananmunat täyteen NHL vittuilua, kerran tein jäynän että laitoin pillupuhelimen pompulalla "päälle" ja osotin sen siihen lavuaarin eteen ja kun Toni laitto hanan päälle pestäkseen käsiään ne vedet tulikin sieltä käsisuihkusta sen housuille :3 Nytkin mulla on yks juttu Tonille enkä oo ikin tehny mitää semmosta, luultavasti se tulee olee ihan epicfail mutta once in a lifetime ;) Ja kaikista parasta on se että Toni ei tod tiiä mitä jäynää haudon ja nyt se lukee tän ja on WTF, muhahahahha :D

En oikeestaan kuuntele kuin raskaampaa- ja konemusaa nykyään, mutta Harhakuvitelman biisit on jotain niiin käsittämätöntä, noi sanat<3 Okei siis nää toimii lähinnä itkemisen taustamusiikiks ja toimii aina, varmasti...

terveisin: en haluaisi valittaa mutta siis onhan tää ihan hirveetä tunnepaskaa mun kaltaiselta kyynikolta.. huomen uusi duuni uudet kujeet. <3:llä Laura.